Rmokki - Ratkaisevan toimiva

Asiakasreferenssi, Unique Home

Ajankohtaista » Asiakasreferenssi, Unique Home

Laadukkaita tuotteita, varma toimitus

 

Turkulainen perheyritys Unique Home valmistaa kaikkia kodin kiintokalusteita. Kalustehankintojen yhteydessä asiakas voi halutessaan hyödyntää myös Unique Homen omaa asennuspalvelua. Yhteistyö R Mokki Oy:n kanssa on vuosien varrella kasvanut ja tällä hetkellä R Mokki toimittaa Unique Homelle monipuolisesti erilaisia helamekanismeja, RST-, komposiitti- ja kylpyhuonealtaita sekä välitilatuotteita.

 

Unique Home on perustettu vuonna 2006.

 

– Valmistamme kaikkia kodin kiintokalusteita eli keittiöratkaisuja, vaatekaapistoja ja muita säilytysratkaisuja kodin eri tiloihin. Nykyään meillä on myös omaa kalustevalmistusta ja oma asennuspalvelu, kertoo markkinointipäällikkö Annina Avoranta-Salminen.

 

Toimitusvarmuus ensiarvoisen tärkeää

 

Yhteistyö R Mokki Oy:n kanssa alkoi vuonna 2007. Aluksi Unique Home hankki R Mokilta lähinnä sellaisia yksittäisiä tuotteita, joita muilla toimijoilla ei välttämättä valikoimissaan ollut. Viime vuosina yhteistyö on syventynyt huomattavasti.

 

– R Mokki Oy toimittaa meille helamekanismeja, RST- ja komposiittialtaita, kylpyhuonealtaita ja välitilatuotteita, kertoo toimitusjohtaja Tomi Salminen.

 

Yksi Unique Homen vahvuuksista ovat nopeat toimitukset. Koska omat tilat eivät riitä kaikkien eri tuotteiden varastointiin, on yhteistyökumppaneiden toimitusvarmuuden oltava mahdollisimman korkea. Tällöin koko paketti saadaan toimitettua asiakkaalle mahdollisimman pian tilauksen tekemisen jälkeen. 

 

– Heidän tuotevalikoimansa on todella laaja. Tuotteet ovat laadukkaita ja toimitukset varmoja, Tomi kiittelee.

 

Kurkista videolta yhteistyöstämme tarkemmin!

 

 

Eikö video näy? Video toistetaan kolmannen osapuolen palvelussa ja vaatii toimiakseen sivustomme evästeiden hyväksymisen. Halutessasi voit hyväksyä evästeet Tietosuojaseloste sivullamme kohdan 16. Evästeet Muuta hyväksyntääsi -linkistä.

 

Ajankohtaiset ja puhuttelevat mallistot

 

Anninan mielestä R Mokki on viime aikoina ottanut sosiaalisen median kanavansa todella kivasti haltuun ja muutenkin kehittänyt omaa näkyvyyttään ja kuuluvuuttaan. Tästä on etua myös Unique Homelle.

 

– He ottavat mielestäni aina myös kivasti uusia juttuja myyntiin. Mekin haluamme seurata aikaamme ja olla niin sanotusti ajan hermolla. Sen myötä on kiva, että myös toimittajilta saa sellaisia juttuja, mitkä puhuttelevat juuri sillä hetkellä, Annina summaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                           
                  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Tarjoamme aina parhaat merkit sekä laadukkaimmat tuotteet.

Tilaa uutiskirje ›

Verkkokauppatunnukset

Alla olevasta linkistä voit tilata tunnukset verkkokauppaamme.

Tilaa verkkokauppatunnukset ›