Rmokki - Ratkaisevan toimiva

Hyviä asiakaskokemuksia ja toimivaa yhteistyötä

Ajankohtaista » Hyviä asiakaskokemuksia ja toimivaa yhteistyötä

Asiakaskokemuksia

 

Meille R Mokilla asiakas on tärkein, menestyksemme perustuukin juuri asiakaslähtöisyyteen ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan sekä toimivaan yhteistyöhön.

 

Asiakkaamme Mavi-Kaluste Oy on Raumalla sijaitseva keittiökalustevalmistaja, heillä on alalta yli 25 vuoden kokemus.

Me R Mokilla olemmekin saaneet tehdä yhteistyötä heidän kanssaan jo useiden vuosien ajan.

 

Alla hieman Mavi-Kalusteen omistajan, Manu Kuusiston, mietteitä yhteistyöstämme.

 

 

 

 

 

 

"Heillä on ennen kaikkea erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu"

 

Mavi-Kaluste on vuonna 1990 perustettu kalustemyymälä. R Mokki Oy on ollut yksi Mavi-Kalusteen yhteistyökumppaneista aivan toiminnan alusta alkaen. Eniten Mavi-Kaluste arvostaa Mokin hyvää ja asiantuntevaa palvelua.

 

– Aloitimme yritystoiminnan veljeni kanssa vuonna 1990. Toimimme hyvin pitkälti tässä Satakunnan alueella, mutta toimintaa on enenevissä määrin myös Turun ja Helsingin alueella. Nyt kun olemme ottaneet mukaan valikoimiin myös perinne- ja retrokeittiöt, on asiakaskuntamme laajentunut todella paljon, kertoo Manu Kuusisto, toinen Mavi-Kalusteen perustajaveljeksistä.

 

 

 

 

Mokki tuntee myymänsä tuotteet

 

Yhteistyö Mavi-Kalusteen ja Mokin välillä on lisääntynyt merkittävästi sen jälkeen, kun Mokki sai edustettavakseen myös Hettichin.

 

– Heillä on ennen kaikkea erittäin hyvä ja asiantunteva palvelu. He tuntevat myymänsä tuotteet. On tärkeää, että edustajat käyvät myös moikkaamassa meitä silloin tällöin. Siten saamme hyödyllistä tietoa ja infoa uusista tuotteista, Kuusisto sanoo.

 

– Puuseppäpäivät, joita Mokki on ollut mukana järjestämässä, ovat myös aina olleet erittäin hyviä tapahtumia. Olemme olleet aina mukana, Kuusisto lisää.

 

 

 

 

Uusia trendejä maailmalta

 

Mokilla on pitkä ja vankka kokemus alalta. Kuusiston arvion mukaan Mokki on aikoinaan ollut yksi Suomen ensimmäisiä helafirmoja. Henkilökunta on hyvin ammattitaitoista ja henkilökemiat pelaavat hyvin yhteen.

 

– Mokin kautta saamme hyvin paljon uusia trendejä maailmalta. Etenkin tämä AvanTech-laatikko, minkä Hettich nyt lanseerasi, on kaikin puolin erittäin hyvä ja trendikäs tuote. Kuluttajat ovat ottaneet sen erittäin hyvin vastaan, Kuusisto iloitsee.

 

– Olemme ja haluamme olla jatkossakin ajan hengessä mukana. Uskon, että jos emme tekisi Mokin kanssa yhteistyötä, niin jäisimme kyllä paitsi monista uusista ideoista, Kuusisto kiteyttää.

 

 

 

Tämän videon kautta pääset vielä paremmin tutustumaan yhteistyöhömme:

 

Eikö video näy? Video toistetaan kolmannen osapuolen palvelussa ja vaatii toimiakseen sivustomme evästeiden hyväksymisen. Halutessasi voit hyväksyä evästeet Tietosuojaseloste sivullamme kohdan 16. Evästeet Muuta hyväksyntääsi -linkistä.

 

 

 

Kiitos Mavi-kaluste ja Manu Kuusisto mukavasta yhteistyöstä!

Kurkkaa Mavi-kalusteen kotisivut osoitteesta: http://mavi-kaluste.fi/

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Tarjoamme aina parhaat merkit sekä laadukkaimmat tuotteet.

Tilaa uutiskirje ›

Verkkokauppatunnukset

Alla olevasta linkistä voit tilata tunnukset verkkokauppaamme.

Tilaa verkkokauppatunnukset ›