Töitä vielä riittää, ja asioiden kuntoon saaminen vaatii puristusta meiltä kaikilta. Ajatukset kuitenkin jo käyvät läpi kaikkea sitä, mikä tulee olemaan eri tavalla. Uudet tilat soveltuvat kaikilta osin paremmin toimintamme – suurimpana esimerkkinä tila, jonka määrä kasvaa merkittävästi. Uusia toimintamalleja tullaan luomaan, sillä useat vanhat eivät enää tulevissa tiloissa päde. Olemmekin sanoneet, että olo on kuin astuisi uuteen yritykseen. Mitä mielenkiintoisia asioita tämä tarkoittaakaan myös asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!
Ensi vuonna käynnistyvät uudelleen myös messuvierailut, kun alamme merkittävimmät ja suurimmat messut päästään taas järjestämään paikan päällä. Kölnissä järjestetään Interzum 2023 -messut toukokuussa. Odotamme innolla noita päiviä, kun alan toimijat pääsevät jälleen kokoontumaan ja esittelemään uusia tuotteita, uusia materiaaleja, uusia ideoita. Mikä on se seuraava asia, joka mullistaa helapuolen? Kotimaisista messuista olemme mukana Jyväskylässä syyskuussa järjestettävillä Puumessuilla.
Vaikka olemme tänä vuonna jo päässeet osallistumaan pienempiin kokoontumisiin, on hienoa päästä näkemään enemmän alan ihmisiä samassa paikassa.

Toivotamme kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilökunnallemme hyvää loppuvuotta, tunnelmallista joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2023. Nähdään viimeistään uusien toimitilojemme avajaisissa!
Terveisin,
Markus Erkkonen, toimitusjohtaja
Reima Rajala, ostopäällikkö