Kesällä alkoi myös pitkällä tauolla koronan vuoksi olleiden Jyväskylän Puumessujen suunnittelu. Lopulta messut koittivat syksyllä ja pääsimme asettamaan näytille uudet tuotteet ja materiaalit uudistuneen R Mokki Oy:n osastolla. Syksyllä olimme mukana ensimmäistä kertaa Apuväline 2023 tapahtumassa yhteisosastolla Granbergin kanssa. Hieno uusi kokemus sekin, joka piti sisällään paljon hyviä kohtaamisia uusien ihmisten kanssa.
Mitä on odotettavissa vuodelle 2024?
Ensi keväänä vietämme toimitilojemme virallisia avajaisia, ja juhlimme R Mokki Oy:n 30-vuotista taivalta. Pääsemme esittelemään uudistuneet näyttelytilamme ja Hettichin uutuustuotteet. Ennen sitä, meillä on vielä pieniä viimeistelyjä tehtävänä, jotta saamme tilat palvelemaan sataprosenttisesti niin meitä, kuin yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaitammekin. Edessämme on hienoja uusia ratkaisuja ja uudelleen ajateltuja juttuja.
Toimialallamme vallitsevat edelleen odottavat tunnelmat. Joka päivä rakennetaan ja remontoidaan, mutta painopisteet poikkeavat siitä, mitä oli vielä vuosi tai kaksi vuotta sitten. Seuraamme tapahtumia ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme, jotta olemme aina valmiita muutoksiin, mitä tahansa maailmalla tapahtuukin. Toivotaan, että ala alkaa kehittyä taas nousujohteisesti ja elpymään.
Toivotamme kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilökunnallemme hyvää loppuvuotta, tunnelmallista joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2024.
Terveisin,
Markus Erkkonen, toimitusjohtaja
Reima Rajala, ostopäällikkö